Seurasin teininä intohimoisesti kulttisarjaa Twin Peaks. Siinä FBI agentti Dale Cooper yrittää parhaansa mukaan selvittää nuoren Laura Palmerin raakaa murhaa Twin Peaksin pikkukaupungissa. Murhatutkinnan edetessä kaupungin asukkaista paljastuu ensivaikutelmaa romuttavia uusia piirteitä ja totuuksia. Hyvä onkin paha tai aluksi pelottavasta kuoriutuu tutkinnan kannalta ratkaiseva apu. Pöllöt eivät ole sitä, miltä näyttävät.
Jokin viikko taaksepäin moikkasin iloisesti tuttavarouvaa, kuten minulla on tapana. Vastaukseksi sain hiljaisuuden. Ei vastatervehdystä, vain painostava hiljaisuus ja totaalinen huomiotta jättäminen. Koska tiukassa istuva uskomukseni itsestäni on, että olen aina syypää mitä tahansa asia koskeekin, niin nousi tämä voimakas tunne mieleeni myös nyt. Mitähän olen sanonut tai tehnyt, kun hän ei vaivaudu edes tervehtimään? Olin kieltämättä tilanteessa hyvin närkästynyt ja ehkä hieman vihainenkin. Ne kultaiset käytöstavat, jotka ihmisiltä puuttuvat.. Hoh hoijaa.
Puhuin asiasta myös miehelleni, joka sanoi minun vain kuvittelevan asian ja että ei kannata mennä johtopäätöksiin mokomasta. No eipä niin, mutta minkä sitä itselleen ja mielikuvitukselleen mahtaa. Olkoon koko ikävä ihminen. Myöhemmin juttelin toisen tuttavani kanssa, joka kertoi perheellä olevan juuri nyt paljon surua ja murhetta pienen lapsensa terveydestä. Ja minua hävetti. Ei tuttavan tilanne tai taannoinen käytös, vaan omat tuntemukseni ja aiheeton närkästymiseni. Aina ei tarvitse jaksaa moikata ja joskus on hyvä kerätä voimia ihan omissa oloissaan ilman ylenpalttista sosiaalisuutta.
Luin juuri Antti S. Mattilan kirjan Näkökulman vaihtamisen taito. Uusien näkökulmien avaaminen ja oman mielentyyneyden säilyttäminen vaikeissa tilanteissa pohjautuu niinkin kauas kuin stoalaiseen filosofiaan: Asiat itsessään eivät meitä vaivaa, vaan oma käsityksemme niistä. Niinpä. Tulkitsemme havaintojamme omien ainutkertaisten silmälasiemme läpi sen kummemmin miettimättä, että on olemassa muitakin totuuksia, kuin omamme. Tämän viisauden kun olisin muistanut myös tuona aurinkoisena sunnuntai-aamuna ja ehkäpä miettinyt muitakin mahdollisia selityksiä hiljaisuudelle.
Kuinkahan moni mielenpahoitus ja erimielisyys työpaikalla johtuu siitä, että pysyttelemme omissa tulkinnoissamme työkaverin sanoista, eleistä ja teoista? Harva meistä myöskään antautuu kysymään lisää, ottamaan selvää siitä, mistä kulmasta toinen asiaa tarkastelee tai millaiset aiemmat kokemukset ovat muovanneet käsityksiä. Kuinka monta pöllöä on sinun työpaikallasi?
