Lapsen kasvamista sosiaalisesti taitavaksi toimijaksi on hauska seurata. Yksivuotias puuhaa vielä ihan mielellään yksin. Jos taas kaveri vie kaksivuotiaalta tavaran käsistä, saattaa lapio heilahtaa. Muiden kanssa olemisen taitoja harjoitellaan kovasti vielä monta vuotta. Tämän päivän päiväkodissa ja koulussa lapsille opetetaan taitoja tulla muiden kanssa toimeen ja olla osa suurempaa yhteisöä. Ryhmäytetään, opetellaan kiittämään, odottamaan vuoroa ruokajonossa ja pyytämään anteeksi. Harjoitellaan viittaamista, tehtävien ratkomista yhdessä ja kiistojen selvittämistä. Sosiaalisten taitojen oppiminen on vähintään yhtä tärkeää kuin numeroiden tai kirjaimien. Myös meidät vanhemmat valjastetaan tähän tärkeään työhön ja teroitetaan koteihin sitä, kuinka keskeisessä asemassa on omalla esimerkillä johtaminen. Aikuiset kotona ja koulussa ovat pomon roolissa. Työpaikalla roolimalli on luontevasti ja itseoikeutetusti esimies, mutta myös työkavereiden käyttäytymisellä on väliä.

Koska me ihmiset emme elä tai toimi eristyksissä toisistamme, vaan laumassa, yhteistyötaidot ovat edellytys paitsi eloon jäämiselle myös elämässä ja työssä menestymiselle. Kivikaudella yhteistyötaitoja tarvittiin ruoan hankkimiseen ja suojan rakentamiseen, digiajassa taas yhteisön perustehtävän toteuttamiseen ja hyvän tiimihengen luomiseen. Työyhteisötaidot ovat nyt kaikkien huulilla, kuten työhyvinvointi oli muutama vuosi sitten. Perimmiltään kyse ei ole mistään niin uudesta tai ihmeellisestä asiasta, on vain palvelumuotoiltu entisajan taloyhtiön järjestyssäännöt uusiin kehyksiin.

Pomon rooli on ajan saatossa muuttunut ja sitten toisaalta taas ei. Odotukset johtajalle ovat samat, kuin Henry Fordin autotehtaalla. Esimiehen odotetaan vahtivan, että työpaikan pelisääntöjä noudatetaan ja puuttuvan tilanteisiin, jossa niitä rikotaan. Hän on työpaikan järjestyksenvalvoja. Yhä enemmän on kuitenkin alkanut kuulua myös toisenlaista puhetta. Valmentavan, keskustelevan ja demokraattisen ihmisten johtajan työyhteisössä työntekijät itse ottavat vastuun pelisääntöjen opettamisesta, oppimisesta ja noudattamisesta. He ovat kohteliaita, kunnioittavat toisiaan ja toistensa ammattitaitoa, kuuntelevat, osaavat esittää hyviä arvostavia kysymyksiä toisilleen ja mennä toistensa nahkoihin, olla empaattisia. He osaavat ideoida ja kehittää työtä yhdessä, mutta myös ratkaista riitoja, ja niitäkin aivan itse. He eivät taannu kaksivuotiaan tasolle ja iske toista lapiolla päähän, kun ketuttaa. Eiväthän?

Olen samaa mieltä siitä, että esimies on avain työyhteisötaitojen olemassaoloon ja toimivuuteen. Hän on se roolimalli. Jollei esimies osaa johtaa työyhteisöään niin, että sovituista pelisäännöistä pitävät kaikki kiinni, kuka muukaan sen tekisi. Mutta samalla olen yhtä paljon sitä mieltä, että yksi esimies ei kesää tee. Ei hän ehdi joka paikkaan ja tilanteeseen, tai pysty ratkaisemaan kahden henkilön välistä kiistaa, jolleivat kiistakumppanit itse ota vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään.

Miten sitten toimia tilanteessa, jossa työyhteisön pelisääntöjä rikotaan. Olen HR:na ollut mukana luovuttamassa työntekijälle hienoja ja loppuun saakka hiottuja työnjohdollisia ohjeita ja jopa varoituksia epäasiallisesta käytöksestä. Ajatus on oikeansuuntainen. Väärintekoa ei pidä sallia ja rajat täytyy joskus osoittaa vähän rouheammallakin tavalla. Mutta kovin ratkaisukeskeistä tai opettavaista se ei ole. Henkilö ei saa tällaisessa toimintamallissa mahdollisuutta syväoppimiseen, toisen nahkoihin menemiseen tai itse oikeanlaisen käyttäytymismallin määrittelemiseen. Hän saa lapun käteen, moitteet ja nöyryytyksen. Kepillä opettaminen ei toimi, ei koulussa eikä työpaikalla. Vastuu, se jää näissä tapauksissa myös vain esimiehelle eikä siirry työntekijälle.

Työyhteisötaitoja on tutkittu paljon ja joka kantilta. Niitä on listattu mitä erilaisimpiin kombinaatioihin. Työyhteisötaitoja ovat vaikkapa vuorovaikutus, sen avoimuus ja asiallisuus, yhteistyötaidot, hyvät käytöstavat, toisten ihmisten arvostus ja kunnioitus, tunteiden hallinta sekä vastuunotto omista päätöksistä. Myös kyky itsearviointiin eli reflektointiin ja sitä kautta kehittymiseen ihmisenä on tärkeä työyhteisötaito. Arkisesti sanoisin sitä peiliin katsomisen kyvyksi.

Ilman työyhteisötaitoja emme pystyisi työpaikalla täyttämään organisaation perustehtävää, eli sitä, mitä varten olemme tulleet sinne alun perin palkatuiksi. Hyvä suomalainen kansanviisaus on, että kaikkien kaveri ei tarvitse olla mutta jokaisen kanssa pitää tulla toimeen. Parhaimmillaan meillä on töissä kivaa, hauskaa, suorastaan hilpeää. Ja samalla saamme aikaan erinomaista jälkeä, jonka myös asiakkaat huomaavat ja joka näkyy työnantajalle viivan alla.

Hyvää huomenta, kiitos ja anteeksi. Sanat, jotka olemme oppineet jo päiväkodissa. Muistetaan niiden olemassaolo myös työpaikalla.

Yksi kommentti artikkeliin ”Lapiolla päähän! – Taitava taitamaton työyhteisö

  1. Olen usein siteerannut Descartesia, kun puhutaan säännöistä, politiikoista ja kontrolloimisesta: ”A state is better governed that has few laws and those laws strictly observed”.
    Liian usein työpaikoilk on pikkutarkkoja sääntöjä, joille porukalla viitataan kintaalla. Parempi olisi ilmapiiri, jossa luotetaan ja kunnioitetaan – ja puututaan epäkohtiin jämäkästi.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s