Unelmoin hetkestä, jossa seison punaisella matolla, salamavalojen säihkeessä, satojen ihailijoiden hurratessa ympärillä, tv-toimittajien taistellessa haastattelutilaisuudesta. Ehkä joku juu, mutta en minä.
Arvostus. Se on jotakin, joka saa minut kasvamaan silmissä. Nostaa katseeni maasta. Oikaisee ryhtini. Saa minut tuntemaan itseni hyväksytyksi, mukavan kutisevalla tavalla arvokkaaksi. Tiettyjen ihmisten taholta myös rakastetuksi. Arvostus. Ihana, usein harmillisen harvinainen ele.
Mutta kuinka arvostus syntyy ja kuinka sitä voi osoittaa toiselle ihmiselle? Ainakaan se ei synny väkisin. Joidenkin mielestä se pitää hiellä ja kyynelillä ansaita, toiset ajattelevat sen olevan olemassa itsessään, vain odottaen jakamistaan ympäröivään maailmaan.
Toiset säästelevät arvostuksen ilmaisuja aivan kuin ajatellen sen olevan ehtyvä luonnonvara, joka loppuu, jos sitä kaikille ja kaikkialle jakelee. Toisille arvostuksen osoittaminen on hyvinkin arkista ja mutkatonta. Yksi kourallinen tuonne, toinen tänne.
Uusi pomoni viittasi kirjoittamaani blogiin omassa kirjoituksessaan. Asia ei ehkä vaikuta kummoiselta, vain yksi lause rivien välissä. Minulle viittaus merkitsi kuitenkin paljon enemmän. Hän oli huomannut tekstini. Hän oli kiinnostunut lukemaan sen. Hän oli saanut siitä jotain arvokasta itselleen. Hän halusi myös muiden tietävän tekstistä ja sen kirjoittajasta. Hän osoitti arvostusta minua ja ammattitaitoani kohtaan ilmaisemalla arvostuksensa julkisesti. Kas näin. Ei sen kummempaa. Vain näennäisen pieni ele. Miten luulette minun suhtautuvan uuteen pomooni tai tekevän työni tämän jälkeen?
Kun ihminen tuntee itsensä arvostetuksi, se on kuin adrenaliinipiikki, joka buustaa seuraavalle tasolle. Se kasvattaa motivaatiota ja sitoutumista, mutta synnyttää myös arvostusta takaisin päin. Arvostus ei toki synny tyhjiössä, mutta mielestäni sitä ei aina niin tarvitsisi ansaitsemalla ansaita. Monesti yhtälö toimii paremmin toisin päin. Osoita ensin jollekin arvostusta ja saat hänet toimimaan kuten toivot.
Positiivinen palaute kaikissa eri muodoissaan on arvostusta. Pomo on siinä tärkeässä roolissa, mutta niin ovat kaikki muutkin työyhteisön jäsenet. Joskus sen havaitsee pienistä asioista. Saatko peukun postauksellesi, mainitseeko kollegasi jonkun tekemäsi asian, puhuuko joku sinusta selän takana hyvää. Ei arvostuksen tarvitse olla salamavalojen säihkettä tai muutakaan suureellista. Pieni on kaunista. Pieni ja vilpitön. Arvostus.
Tänään sain arvostuksen osoituksen asiakkaaltani, joka kiitti minua avusta päästyään vinkkieni avulla 130 hakijan joukosta hakemaansa työhön. Tänään ilmaisin arvostavani ja rakastavani lastani peittelemällä hänet sänkyyn ja antamalla hyvän yön suukon. Ei sen kummempaa.
Kuinka sinä sen teit?
puhumallaparas 