Ei hienoo, vaan Aitoo! – Puheeksi ottamisen taitoja tavallisille pomoille

”Voitaisko jutella hetki?” Pomon elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Toisinaan on kyettävä esittämään tämä kysymys, ja otettava härkää sarvista.

Ihmisten johtaminen on suunnan näyttämisen ja työnteon puitteiden varmistamisen lisäksi ennen kaikkea ihmisten tukemista ja valmentamista tavalla, joka voimaannuttaa ja saa heidät ottamaan vastuuta omasta tekemisestä. Ja ne väärään suuntaan juoksijatkin on osattava pysäyttää, mieluiten heti alkumetreillä.

Tilanteet ovat moninaisia, ne voivat liittyä suoriutumiseen, jaksamiseen, vuorovaikutukseen tai pelisääntöjen noudattamiseen, riitatilanteista puhumattakaan. Kuinka alkaa selvittää asiaa ilman, että keskustelu päättyy loukkaantumiseen tai puurokupin kiertelyyn?

Oletko sinä kokenut turhautumista tai yksinäisyyttä näiden asioiden kanssa? Koetko, että puheeksi ottaminen vaatisi taitoja, joita sinulla ei ole? Kiinnostaako puurokupille pääsy?

Olen rakentamassa käytännönläheistä ja osallistavaa työyhteisövalmennusta haastavien tilanteiden puheeksi ottamiseen ihan tavallisille pomoille. Valmennus on suunnattu jokaiselle itsensä ihmisten johtajaksi kokevalle, olipa nimike mikä tahansa.

Koska hyvä, toimiva valmennus pohjaa aina todelliseen elämään, HALUAN HAASTATELLA sinua ihmisten johtaja tai sinua HR, joka tuet edellisiä työssään.

KAIKKIEN HAASTATELTUJEN KESKEN ARVON YHDEN (1) MAKSUTTOMAN RYHMÄVALMENNUSPÄIVÄN. Tämän lisäksi jokaisella haastatteluun osallistuneella on mahdollisuus saada henkilökohtainen 45 minuutin mittainen sparraus maksutta ja tämä valmennus tarjoushintaan 1000 € (ialv).

Klikkaa itsesi Kyselyyn! Otan sinuun yhteyttä pian ja sovitaan haastatteluaika.

Kiitos kyllä, saa jakaa! 😊 Olen erittäin iloinen, jos kerrot tästä mahdollisuudesta niille, joita uskot tämän aiheen kiinnostavan.

Avataan solmut yhdessä,

Tiina, Solmunavaaja Oy

 

Valmennuspalautteita asiakkailtani:

Valmennus avarsi omaa näkemystäni vuorovaikutustilanteista ja antoi hyviä käytännön oppeja, etenkin kohtaamaan hankalat tilanteet. Valmennus sai pohtimaan omaa vuorovaikutusta ja käyttäytymistä eri tilanteissa.

Olet vakuuttava, kannustava ja ammattitaitoinen. Osasit nostaa omia vahvuuksiani esiin ja annoit myös positiivista palautetta varsinaisten keinojen lisäksi, joiden avulla oma vuorovaikutus paranee.

Sain vahvistusta omille ajatuksille. Toisaalta työkaluja siihen, miten vuorovaikutustilanteessa / johtamisessa voi toimia tai miten antaa ja vastaanottaa palautetta tai toisen henkilön reaktioita.

Olet empaattinen, mutta et mitenkään terapeuttimainen, mikä on hyvä. Osaat kuunnella ja kysyä oikeat kysymykset, joiden avulla keskustelu menee eteenpäin sujuvasti. Valmennuksen aikana on mukava vuorovaikutustilanne, jossa molemmat ovat äänessä, eikä ole vain yksipuolista ”valmentamista” tai mikä pahinta, ”opettamista”. Olen saanut joka kerta uusia ajatuksia ja vinkkejä hyödynnettäväksi.