Miltä se tuntuu? Miltä se tuntuu, kun on katkera? Se tuntuu kitkerältä, happamalta, painavalta, ahdistavalta, lohduttomalta. Siltä se tuntuu.
Miltä tuntuu olla vihainen, koko ajan, joka hetki? Muistella kerta toisensa jälkeen tapahtuneita asioita. Asioita, jotka eivät menneet oman mielen mukaan. Asioita, joilla oli toinenkin näkökulma. Toinen ihminen, erilainen, ainutlaatuinen.
Miltä tuntuu kuunnella samaa levyä päivästä toiseen? Kuulla itsensä kertomassa samaa, lohdutonta tarinaa. Suuttua uudelleen ja uudelleen samasta asiasta. Pyöriä vihassa ja surussa, lietsoa itseään ja parhaansa mukaan muita.
Kukaan meistä ei voi välttyä elämässä tilanteilta, jotka ovat väärin, satuttavat ja saavat meidät vihaiseksi ja surulliseksi. Nämä ovat oikeita, aitoja ja oikeutettuja tunteita. Viha määrittelee rajamme, suru auttaa luopumaan menetyksestä.
Mutta kuinka meille käykään silloin, kun emme kykene päästämään irti vihasta ja surusta? Emme pysty päästämään irti, vaan jatkamme saman kehän kiertämistä. Silloin viha ja suru alkavat kuluttaa meitä. Ne nakertavat pikku hiljaa katkeruuden kehäämme syvemmäksi. Ne karkottavat ihmiset ympäriltämme ja tekevät meistä yksinäisiä. Yksinäisiä, entistä vihaisempia ja entistä surullisempia.
Varo siis katkeruuden kitkerää kalkkia. Se on kuin huume, joka sairastuttaa ja lopulta hitaasti ja varmasti tappaa meidät.
Olen onnekas, kun olen löytänyt tien ulos katkeruudesta. Se on vaatinut kykyä avoimesti ihmetellä ja olla utelias toisten näkökulmiin. Se on vaatinut paljon myötätuntoa, eniten itseä kohtaan. Itsemyötätunto on avain myötätuntoon muita ihmisiä kohtaan. Jos et tunne myötätuntoa itseäsi kohtaan, et voi antaa anteeksi muille, jotka ovat sinua vastaan rikkoneet.
Tänään ihmettelen, taivastelen kuin pieni lapsi katkerien ihmisten toimintaa. Tuuskahduksia, puuskahduksia, mykkäkouluja, blokkaamisia ja selän kääntämisiä. Seuraan kuin aitiopaikalta näytelmää, jossa poltetaan silta ja toinenkin, annetaan ultimatumeja ja yritetään epätoivoisesti hallita muita.
On ihanaa vain ihmetellä, ihmetellä ja olla samaan aikaan turvassa, kietoutuneena omaan myötätuntoonsa, armoonsa ja rakkauteensa. Mieleni on kevyt, rauhallinen ja varma. Minä olen vapaa. Vapaa katkeruudesta. Minä elän.
puhumallaparas 