Vuosikymmenen vaihtuessa tuntuu, että maailmaan on ilmestynyt kuilu, joka syvenee syvenemistään. Ihmiset seisovat yhä ponnekkaammin omien näkemystensä takana, kumpusivat ne sitten uskonnosta, rahasta tai ilmastonmuutoksesta. Toisten näkökulmaa ei haluta tai osata nähdä ja ymmärtää. Sosiaalinen media on täynnä ehdottomia mielipiteitä, vihaa ja ahdistusta. Samanmieliset keräävät joukkojaan ja vetäytyvät poteroihinsa suojaan muiden erilaisilta, uhkaavilta ajatuksilta.

Tämä on sovittelijan mielelle surullista seurattavaa. Toisaalta, pitäisikö olla tyytyväinen? Erimielisyydethän ovat meidän bisnes, tulonlähde. Maailmassa on selkeä tarve sovittelijoille ja hallituille keskusteluille, joiden avulla päästään lähentymään ja parantamaan yhteistyötä. Elämään sovussa. Yhtä kaikki, se on valtavan ahdistavaa.

Samalla tunnen vahvasti, että juuri nyt minun kaltaisillani on paikka tässä maailmassa. Jos pystyn saamaan kaksi ihmistä saman pöydän ääreen avoimesti ja rohkeasti puhumaan itselleen merkityksellisistä asioista ja korjaamaan rikkoutuneita välejään, eikö se ole sen arvoista, merkityksellistä ja tärkeää?

Sovittelijakoulutuksessa harjoittelimme erään lähiopetuspäivän aikana Marco Ronzanin näkemysten pohjalta tehtyä sovitteluhaastattelua. Se oli minulle henkilökohtaisesti hyvin vaikea harjoitus. Haastateltavana minun piti valita henkilö, jonka kanssa en tullut toimeen. Sen jälkeen parini kysyi minulta joukon kysymyksiä, joihin minun tuli vastata niin rehellisesti ja avoimesti kuin pystyin. Mitä arvostat toisessa henkilössä? Missä olette yhdessä hyviä? Mikä teitä yhdistää?

Nieleskelin sanojani ennen niiden sanomista ääneen ja kyyneleet kihosivat silmiini. Minua hävetti. Olin muodostanut tuosta toisesta henkilöstä varman, lähes muuttumattoman mielipiteen, jota olin jo vuosia vahvistanut ja vaalinut vimmalla. Tämän kuvan avaaminen muutoksille oli minusta uhkaavaa. Enkö saanutkaan olla loukkaantunut ja vihainen? Eikö henkilö ollutkaan läpikotaisin ilkeä ja pahansisuinen, kaikkien negatiivisten tuntemusteni arvoinen? Ja mikä kamalinta, oliko meillä jotain yhteistä, olimmeko samalla puolella?

Puhuessani asiakkailleni sovittelun mahdollisuudesta, törmään tähän samaan seinään usein. Kun meillä on vahva ja omasta mielestämme oikeutettu mielipide jostakin henkilöstä tai ryhmästä, tämän kuvan rikkominen pelottaa meitä suunnattomasti. Se on suora uhka identiteetillemme, kaikelle sille, johon uskomme ja jonka varaan olemme olemassaolomme rakentaneet.

Mitä jos kuitenkin uskaltautuisimme uteliaasti ja pelotta raottamaan ovea toisen ihmisen sisimpään? Mitä oikeasti häviäisimme? Vai voittaisimmeko kenties paljon enemmän.

Sisareni kanssa meitä yhdistää lapsuus, sen leikit, leikkimökissä vietetyt yöt, naapurin kissanpoikien pelastaminen.. Sen lisäksi meitä yhdistää myös jaettu pelko vanhempien riidellessä. Mieheni kanssa meitä yhdistää yli 20 vuoden ajan tehty yhteinen matka, rakkaus kolmea lastamme kohtaan, haastava ja kiireinen arki mutta myös yhteiset lepohetket ja matkat, jolloin saamme vain olla ja nauttia siitä, mitä meillä on.

Jos riita ja kahtiajako on vallalla työyhteisössämme, voisimme kysyä itseltämme: Mikä on kuitenkin se liima, joka meitä, taustaltaan erilaisia ihmisiä yhdistää? Miksi olemme juuri sillä kokoonpanolla tekemässä jotain yhdessä? Mitä sellaista on menneisyydessämme, joka tekee meistä meidät? Mikä on se yhteinen päämäärä, yhteinen tavoite ja yhteiset arvot, joiden vuoksi kannattaa haudata sotakirveet ja jatkaa matkaa eteenpäin yhdessä? Mitä sellaista voimme yhdessä toimien ja toisiamme tukien saavuttaa, jota emme ikinä voisi saavuttaa yksin.

Mikä meitä yhdistää?

 

6 kommenttia artikkeliin ”Mikä meitä yhdistää?

  1. Hyvä nosto Tiina!
    Aivan varmasti löytyy asioita jotka meitä kaikkia yhdistää ja sen varaan on hyvä lähteä rakentamaan tulevaisuutta! Ei kaivella menneitä.

    Tykkää

  2. Hyvä artikkeli!
    Olen pitänyt mottonani lausetta ”Jos olisit matkustanut enemmän, tietäisit vähemmän”. Valitettavasti en muista sen luojaa.

    Matkustaminen ei ole minulle vain fyysisesti paikasta toiseen siirtymistä, vaan myös pyrkimystä mennä muiden ihmisten pään sisään ja ymmärtää, miksi toinen ajattelee toisin kuin itse. Mikä hänen ajatuksiaan ja pelkojaan on muovannut?

    Tykkää

    • Matkustaminen avartaa, monessakin mielessä. Näkökulmiimme vaikuttavat paljon jo ihan kulttuuriset ja opitut asiat. Voi, kun vain malttaisimme kuunnella ja kuulla toisiamme enemmän. Ja olla kokematta uhkaa, jos jonkun mielipide on omasta eroava. Kiitos bikyynikko. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s